Kesää on kulunut, ja paljon. No voi sentään.

Eilen oli kesäteatterin ensi-ilta. Meni loistavasti. Ihan tosi. Ei mokia, tai siis oli. Unohdin pistää kengät jalkaan, mutta ei kukaan tajunnut. Toivottavasti ainakaan.

Ja tämä sää! Hirmuisen kuuma, mutta minä täällä sisällä pelaan Sims 3:sta. Se on kivaa. Näin by the way. Tälläkin hetkellä pelaan. Ja kaikkia kiinnostaa.

Tultiin justiinsa siskon ja serkun serkun kanssa Heurekasta. Siellä oli überkivaa. Ettekö usko? No käykää ite.

Huomenna esitys, sunnuntaina kaksi. Maanantai vapaata. Voisi mennä vaikka uimaan. <- Tänään piti, mutta meninkin Heurekaan.

En ole lukenut yhtäkään kirjaa tänä kesänä. Ei ole ehtinyt. Breaking Dawnia aloitin, ja olen puolessa välissä. Olen myös aloittanut Enkelit ja demonit -kirjaa, mutta en ole päässyt seitsemättä lukua pidemmälle.

Hyvää loppukesää, jos en tänne enää kirjoittele
-Lauren

P.S. Ei-minkään-väristä-tekstiä-tänään (taisiinonhantämämustaa)

Noh, sanoinhan, etten ole tyytyväinen hissan numerooni... Miten vain. Mutta saksan numero yllätti kyllä ihan täysillä. Kymppi tuli, mitähän sain kokeesta? Ehkä 9½ tai jotain. Vaikuttikohan Saksan matka mitenkään numeroon?
Ysejä tuli ja myöskin kaseja. Ihan tyytyväinen näin muuten olen.

Tänään on kesäteatteritreenit, mitenhän menee, kun en ole ollut viikkoon harjoituksissa (no kahdet harkat missasin). Sanompa vain, että pukuni on aivan kamala. Kaikki ihkuttaa sitä ihan älyttömästi, en edes ollut nähnyt sitä. Sitten kun näin sen, niin olin ihan että okei, tuoko se nyt on? Onneksi sitä ei tarvitse pitää usein. Hame on vähän lyhyt, enkä pidä legginsseistä.

Nyt vaan nautitaan tästä ihanasta vapauden tunteesta seuraavat viikot.

Eikös olekin tämä vihreä tällainen mukava kesän väri?

- Lauren

Vaikka huomennahan se vasta ainakin meillä päin virallisesti alkaa. Ainakin se loma. Kesäilmathan on meillä olleet jo pitkään. Onneksi.

Mutta olen nyt ollut viikon TETissä tarhassa. Ja ne pikkuset ovat niin suloisia. Tänään kaikki sanoivat minulle heihei, kun lähdin pois. Olin 2-4-vuotiaiden ryhmässä. Noin kymmenen lasta oli joka päivä siellä.
Tylsintä oli kun ne nukku, silloin pesin leluja ja tänään järjestelin niitä. Mokasin aika hienosti tiistaina, kun pesin niitä leluja. Ei kukaan sanonut, että pitäisi laittaa eri merkkiset lelut eri boxeihin. No, järjestelin ne sitten tänään...

Todistus huomenna, apua. En ole tyytyväinen hissan numeroon, tiedän jo etukäteen sen. NO ei voi enää mitään..

- Lauren

Author: Lauren
Beta: Äikänope on korjannut tekstin
Pairing: Aika lailla yksipuoleinen Alex/Sofia, Sofia/luokan muut pojat
Raiting: Sallittu
Genre: Jonkinlaiseksi draamaksi minä tämän luokittelisin
Summary: Alex ei ollut ainoa, joka piti tytöstä. Myös luokan muut pojat olisivat enemmän tai vähemmän onnellisia Sofian kanssa.
A/N: Äikäntunnilla tehty tarina. Luettiin Mika Waltarin novelli Kiusaus, josta nimi siis tulee. Sitten piti kirjoittaa.

Kiusaus

Mikään ei enää voinut mennä paremmin, ei ainakaan Alexin mielestä. Koulupäivä oli ollut täydellinen. Alex oli saanut kokeesta kolmekymmentäkahdeksan pistettä oikein neljästäkymmenestä. Se oli ollut luokan paras tulos. Kaiken lisäksi Sofia, Alexin mielestä luokan ihanin tyttö, oli puhunut hänelle ja onnitellut häntä. Muut olivat haukkuneet häntä hikeksi.
  Alex piti Sofiasta, tämän kullanvaaleista hiuksista ja lemmikinsinisistä silmistä. Mutta Alex ei ollut ainoa, joka piti tytöstä. Myös luokan muut pojat olisivat enemmän tai vähemmän onnellisia Sofian kanssa.
  Alexin mielstä pojan piti hankkia tytölle jotain. Jotain arvokasta. Ainoa ongelma oli, ettei Alexilla ollut varaa hankkia edes mitään halpaa.
  Mutta kun Alex  näki sen kauniin korun kaupan ikkunassa, hänen oli pakko mennä sisälle sitä ihailemaan.

Kauppa oli sisustettu tavalla, josta Alex ei pitänyt. Joka puolella oli paljon särkyviä ja varmasti erittäin arvokkaita esineitä. Kömpelön Alexin piti varoa tarkasti käsiään, joita muussa tapauksessa heilutteli mieluusti ympäriinsä. Hän näki korun ikkunassa ja suunnisti sen luokse. Hintaa ei näkynyt, eikä liiemmin kauppiastakaan, jolta olisi voinut sitä kysyä.
  Alex katseli ihmeissään ympärilleen. Hän ei ollut nähnyt kauppiasta, kun oli tullut kauppaan. Hän ei ollut katsonut, oliko kauppa edes auki.
  Asia häiritsi poikaa, ja hänen oli pakko käydä katsomassa kaupan ulkopuolella olevaa lappua, joka hänen helpotuksekseen ilmoitti, että kauppa oli auki arkisin kahdeksasta kahteenkymmeneen ja lauantaisin kymmenestä kahdeksaantoista.
  Alex astui takaisin kauppaan ja tällä kertaa näki kauppiaan.
  "Mitä saisi olla?" kauppias kysyi Alexilta. Mies oli vanhahko ja hänellä oli täysin valkoiset, lyhyet hiukset sekä silmälasit. Miksi kaikilla vanhuksilla on silmälasit? Alex huomasi ajattelevansa, mutta karisti kysymyksen pois mielestää ja keskittyi taas kauppiaaseen.
  "Öh... öh..." Alex änkytti. Hän mietti, uskaltaisiko kysyä, paljonko koru maksaa.
  "Katselit näemmä korua", kauppias huomautti. Voi ei, Alex ajatteli. Mies oli siis nähnyt hänen toilailunsa.
  "Niin", Alex myönsi. "Paljonko se maksaa?"
  "Ei sinulla ole siihen varaa", kauppias vastasi. Alexin oli purtava huultaan, ettei vastaisi mitään nenäkästä.
  "Voi ollakin", Alex sanoi arvoituksellisesti, mutta se ei tehonnut mieheen.
  "En usko", mies sanoi ja kääntyi pois takahuoneeseen päin merkiksi, että keskustelu oli päättynyt.
  Alex katsoi ensin korua, sitten miestä takahuoneessa. Jos hän olisi nopea, mies ei huomaisi mitään. Ovi oli ihan vieressä, hiukan raollaan. Onneksi se avautui ulospäin, siitä pääsisi nopeasti pakoon.
  Alex kurotti kätensä korua kohti, mutta mietti sitten, että mitähän Sofia sanoisi, jos saisi tietää Alexin varastaneen korun.
  Jos mies tulisi kouluun etsimään Alexia ja huomaisi korun olevan Sofian kaulassa. Sofia ei varmasti enää ikinä sen jälkeen puhuisi Alexille. Juuri kun kaikki sujui niin hyvin.
  Alex lähti pois. Pois kaupasta. Kääntyi pois koko kujalta. Hän ei enää ikinä tulisi sitä kautta kotiin. Kukaan ei saisi tietää hänen olleen siellä.

Kauppias huomasi pojan lähtevän. Heti kun poika oli astunut kauppaan kuluneissa farkuissaan ja löysässä hupparissaan sotkuisine hiuksineen ja katsellut korua, kauppias oli tiennyt, ettei tällä ollut rahaa maksaa arvokasta kultaesinettä.
  Poika ei ollut huomannut, että kauppias katseli häntä koko ajan. Katseli, kuinka poika mietti, ottaisiko korun vai ei.
  Kauppias hymyili, kun poika lähti kaupasta ilman korua.

Nimi: Jos ihmiset osaisivat lentää
Kirjoittaja: Lauren
Genre: Wannabehuumori
Ikäraja: Sallittu
Beta: Eip oo
Warnings: Listausta
A/N: Äikäntunnin pikku kirjotelma. Enjoy! (Tai älkää) Tää oli aika nopsasti kirjoitettu huumorimielellä siis tietenkin.


Jos ihmiset osaisivat lentää, he lentäisivät koko ajan ympäri maataan, jopa ympäri planeettaa.
  Ihmiset lentäisivät ilmassa, eikä tarvittaisi autoja eikä muita kulkuvälineitä. Esimerkiksi lentokoneita ei tarvittaisi, sillä ihmiset osaisivat muutenkin lentää. Tämän seurauksena ilmassa tulisi ruuhkaa, eikä kukaan älyäisi laskeutua maahan.
  Saasteet vähenisivät, mutta maanpinta ei saisi valoa, koska kaikki ihmiset olisivat lennossa.
  Enää ei tarvittaisi ovia, sillä ihmiset voisivat lentää ikkunoista sisään työpaikoille ja koteihinsa.
  Talvivaatteiden myynti kohoaisi huippulukemiin, koska ihmiset ostaisivat niitä enemmän, sillä ilmassa on kylmempää kuin maan pinnalla.
  Maalareiden ja ikkunanpesijöiden ammatteihin haettaisiin enemmän, sillä silloin saisi lentää niin paljon kun haluaisi.
  Koulujen liikuntatunneilla pelattaisiin huispausta ilman luudanvarsia ja oikeita ryhmyjä ja sieppiä.
  Kirjallisuus muuttuisi huomattavasti, sillä eihän lentävissä keijussa olisi mitään ihmeellistä, kun ihmisetkin osaavat ja ilman siipiä!
  Rakennettaisiin ennätysmäärä pilvenpiirtäjiä, jonka alakerrokset olisivat halpoja ja kattohuoneistot erittäin kalliita (mitä ne saattavat olla nykyisinkin). Kerrostaloihin ei tarvittaisi rappukäytäviä, asunnoit voisi rakentaa vieri viereen ja postilaatikot olisivat asuntojen ulkopuolella ikkunoiden vieressä. Omakotitalot eivät menisi kaupaksi, sillä nehän ovat maan tasolla.
  Hissit ja portaat olisivat täysin turhia.
  Enää ei tarvittaisi kaiteita korkeiden paikkojen kohdalla, sillä ihmiset voisivat lentää ylös jos sattuisivat putoamaan.
  Onnettomuuksia sattuisi paljon ja sairaalat olisivat ihan täynnä lintuihin tai toisiinsa törmänneitä ihmisiä.
  Kiittäkäämme siis onneamme, etteivät ihmiset osaa lentää.